keskiviikko, 18. elokuu 2021

Hunajaa ja kalkkunanlihaa

Jälleen on sadonkorjuun aika. Hunajaa saatiin tänäkin vuonna reilusti, myynnissä on juoksevaa sekä hienokiteistä hunajaa. Kalkkunanpoikasia saimme vain puolet siitä määrästä mitä oli vuosi sitten. Joten nyt kannattaa hyvissä ajoin varata oma kalkkunapaisti, ettei jää ilman. 

Koiraharrastuksessa on ollut monien tapahtumien vuosi. Moona (Veetikän Anhafera) sekä Luka (Juurakkolammen Luka) kävivät virallisissa tutkimuksissa ja tulokset olivat huikeat. Molemmilla oli terveet silmät, A/A lonkat ja Moonalla tutkittiin vielä kyynärnivelet tuloksin 0/0. Moona, Luka ja Aapeli on myös käyneet muutamissa näyttelyissä ERInomaisin tuloksin. Pentusuunnitelmia meillä on tiedossa kuitenkin vasta seuraavalle kaudelle. Lisää pentusuunnitelmista löytyy kenneltoiminnan sivulta: https://kankaalantila.vuodatus.net/sivut/kenneltoiminta-1

perjantai, 29. marraskuu 2019

Tiibetinmastiffin pentuja

Dooriksen ja Rebelin pennut syntyivät 25.1.2020. Lisää aiheesta Kenneltoiminnan omalla sivulla. https://kankaalantila.vuodatus.net/sivut/kenneltoiminta-1

sunnuntai, 27. lokakuu 2019

Kalkkunaa syksyksi 2019

Hei

Nyt on aika varata syksyn kalkkunapaisti. Tarkoitus on laittaa kaikki linnut pois marraskuun aikana, joten pidä kiirettä jotta saat oman paistin varattua ennenkuin paistit loppuu. Saatavilla myös paloiteltua kalkkunaa.

Hunajaa ja kananmunia on saatavilla läpi talven. 

keskiviikko, 31. lokakuu 2018

Juhlapöytien paistit

Kaikki kalkkunapaistit on tältä vuodelta nyt myyty. Eggspressillä on vielä muutama meidän kalkkuna myytävänä, joten kalkkunaa joulupöytään haluavien kannattaa tilata oma paisti pikimmiten täältä: https://www.munaeggspress.fi/Eggspress

Kanipaisteja sen sijaan löytyy vielä syksyn juhlapöytiin tai vaikka arkeenkin. Seuraava teuraserä tulee marras-joulukuun vaihteessa ja siitä seuraava vielä ennen joulua. Toimitamme kanipaisteja omien ajojen mukaan ainakin Jyväskylään, Uuraisille, Saarijärvelle ja Kannonkoskelle.

torstai, 23. elokuu 2018

Syksyn kuulumisia

Aloitimme yhteistyön Eggspressin kanssa. Nyt kaninlihaamme voi ostaa Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Savon reiteiltä. Kannattaa tutustua toimintaan. Heidän kautta saa hankittua vaikka mitä ja pysäkkejä löytyy likimain joka paikkakunnalta.

Osallistumme nyt syksyllä kolmille syysmarkkinoille. 25.8.2018 on Sadonkorjuumarkkinat Jyväskylässä Toivolan vanhalla pihalla ja 15.9.2018 olemme mukana Saarijärven Tarvaalan Biotalouskampuspäivillä. 22-23.9.2018 Olemme Wemmi – Ween maan wiljaa -markkinoilla Jyväskylän Paviljongissa. Kaikissa tapahtumissa on myynnissä kaninlihaa, kananmunia ja hunajaa. Lisäksi otamme jo vastaan varauksia kalkkunanlihalle.

                                                     wemmi-wmw-logot-09.jpg

Ihana Satu oli meillä kesän työharjoittelussa. Eläintenhoidon lisäksi hän suoritti meillä kaksi tutkinnon näyttöä. Lisäksi hän teki meidän tilalle esittelyvideon, videon pääsee katsomaan facebookista sivulta: https://www.facebook.com/Kankaalantila/videos/230016764376967/

  • Kankaalan tila - elämää maaseudun rauhassa

    Kankaalan tila sijaitsee Keski-Suomessa, Kivijärven kunnassa, Lokakylällä.
    Tilalla asustaa kanoja, kalkkunoita ja mehiläisiä. Lisäksi tilalla on viisi koiraa ja kaksi kissaa. Hunajaa on saatavilla ympäri vuoden. Kalkkunanlihaa on saatavilla syksyisin.
    Myymme myös pieniä eriä kananmunia.

  • Yhteystiedot

    Tarja Könönen ja Arto Lastunen
    Lokakylä / Kivijärvi
    040 7455078
    [email protected]